SÄHKÖISIÄ RESEPTEJÄ

Ihmetyttää tämä vouhotus sähköisistä resepteistä. Se ei ole mikään uusi keksintö. Kehittelin teoreettisen perustan sähköiselle reseptille jo 60-luvulla, ollessani 8-vuotias. No, osa kunniasta kuuluu pikkuveljelleni. Ideariihemme sivutuotteena hän keksi sähköisen rahan.

Suuret keksinnöt syntyvät arkipäivän oivalluksista. Niin tämäkin. Tarvittiin vain Aku Ankka ja veljesten välistä kahnausta. Minä osasin lukea, broidini ei. Luin hänelle ääneen Superhessun seikkailuja. No, ehkä se kävi hieman hitaasti. Veljeni halusi jo katsella seuraavan sivun kuvia. Tietysti siinä pikkuisen hermostuin. Kellistin broidin alleni ja hinkkasin lehteä sen päähän.

– Tässä sinulle kuvia!

Säikähdin melkoisesti, kun broidini orastava Beatles-tukka nousi pystyyn törröttämään. Vein hänet piirongin peilin eteen. Tuijotimme merkitsevästi toisiamme.

– Sähköinen paperi! huudahdimme.

– Sähköinen raha! kuiskasi veljeni ja kaivoi isän lompakosta markan setelin.

– Sähköinen resepti! kuiskasin minä ja otin piirongin laatikosta mummon lyijyvesi-reseptin. Empiiriset, toistetut kokeet osoittivat, että idea toimi käytännössä. Veljestäni tuli sähkömies ja minusta farmaseutti.

Veli ehti ensin; hänessä kun on tuota virtaa ja niin saatiin pankkikortit ja nettipankit. Broidi on ollut aina kehityksen kärjessä. Kutsuvat häntä Pikavippi-Ollilaksi.

Itse olen edennyt maltilla. Mutta sähköinen resepti on tosiasia. Tässä todisteet:

Leukun Make, vanha tuttuni, tuli hakemaan Diapamia itse kirjoittamallaan reseptillä. Ei voinut kuin ihailla Makea. Mitä kaikkea sitä eristyssellissä oppiikaan! Jokin siinä kuitenkin meni pieleen ja Make lupasi tulla takaisin Kalashnikovin kanssa. Siihen aikaan en ollut nähnyt yhtään oikeaa venäläistä ja jäin innostuneena odottamaan. Ehkäpä saisin pullon aitoa vodkaa. Olimmehan juuri niissä merkeissä aikoinaan tavanneet tanssilavan huussissa. Itse olin tullut aidan yli, kuten Makekin edellisenä yönä Kakolan aidan yli.

Kerrottakoon kuitenkin vielä hankaussähkön ongelmista. Takakylän Ruuskasen maine oli kiirinyt laajalti maakuntaan. Sinä päivänä näin ensimmäisen Viagra-reseptin. Ruuskanen kaivoi sen takataskustaan. Resepti liimautui tiukasti tiskiin kiinni. Latautunutta, staattista sähköä! Ymmärsin kuinka kovasti Ruuskasen, ammattimiehen, oli täytynyt hinkata. Maine ei siis ollut turha. Ideariihemme pystyssä sojottavine tukkineen nousi väkisin mieleeni. Sen naurukohtauksen jälkeen minut siirrettiin takahuoneen töihin. Testailen siellä sähköisiä reseptejä, tosin vajavaisin resurssein. Olen näet jo puoliksi kalju.