ANNELI

Kunnon kyydillä tarkoitan tuollaista 20 minuutin polkaisua. Rami oli selvästi kateellinen kertoessani juttua ruokatunnilla. Se alkoi kehuskella, kuinka se kerran kesällä polki yhtä soittoa kolme tuntia, mutta se nyt on selvää liioittelua. Ei sillä vehkeellä. Vaikka sporttinenhan se kieltämättä on. Heitin takaisin, että tärkeintä on säännöllisyys: aamuin illoin. Jopas Ramikin kohotteli kulmiaan ja poju meni hiljaiseksi.

Anneli oli hyvin sisään ajettu. Siitä olin vain tyytyväinen. Sen kummempaa säätöä tai harjoittelua ei tarvittu, suoraan vain satulaan! Eipä ole kumejakaan tarvinnut vaihdella; poljen sen verran varovaisella tyylillä. Satulakin on tarpeeksi korkealla. Tässä hivenen köyryssä asennossa se on helpointa. Kädet eivät väsy ja kova tankokaan jalkovälissä ei haittaa tahtia.

Rami oikein kerran tenttasi minua. Se oli selvästi tyytymätön vanhaan ja oli ajatellut vaihtaa uuteen. Kyllä oli jätkällä pokkaa, se pyysi päästä polkaisemaan kokeeksi! En tietenkään suostunut. Ei Anneli sellaista käsittelyä olisi kauaa kestänyt. Vähän vastahakoisesti vastailin Ramin uteluihin sen jälkeen.

Minusta on tullut melkoinen mestari Annelin kanssa. Joku voisi väittää, että minä olen muuttunut jopa ylimieliseksi ja välinpitämättömäsi, kun en viitsi pestä sitä polkemisen jälkeen. Mitä turhia! Riittää kun pyyhkäisee satulan kuivaksi ennekuin hyppää päälle.

Ongelmia? Onhan niitäkin ollut. Joskus on kitinää ja sitten voikin pinna katketa. Silloin minä vain pidän taukoa Annelin kanssa ja vaihdan Matamiin.

Se on mun vanha, aika iso ja ruma, mutta hyvät kyydit sekin antaa. Sellainen iso, 28-tuumainen, mutta jalka puuttuu. Ei se pahemmin haittaa. Onhan apteekkimme edessä pyöräteline.