PAKINAPALSTA (päivitetty 6.3.2010)
Pakinanikkari Juupeli tarkkailee elämän ohi lipumista apteekin ruudun takaa.
Pakinoitsijana tunnen painetta ottaa kantaa talven suosituimpaan puheenaiheeseen. Se ei liity mitenkään alaamme, joten on käytettävä aasinsiltaa:
Apteekeissa valmistetaan lääkkeitä yhä käsityönä. Raaka-aineita ei kuitenkaan enää kerätä itse luonnosta, vaan ne tilataan tukkuliikkeistä. Jokainen saapunut erä tulee tarkastaa eli analysoida tarkkojen ohjeiden (farmakopeoiden) mukaisesti.
Yleensä analysoinnin suorittaa korkeamman koulutuksen saanut proviisori. Kerran lomien aikaan minäkin, farmaseutti, pääsin kellariin analysoimaan.
Kyseinen aine tuntui täyttävän kaikki farmakopean kuvaukset (se oli valkoista, hienojakoista jauhetta, kuten lähes kaikki muutkin raaka-aineemme). En viitsinyt kaivaa kaikkia analyysivälineitä esille mokoman 5 gramman vuoksi, vaan tyydyin aistinvaraiseen toteamiskokeeseen (farmakopean ohjeiden mukaan tietysti).
Maistoin ainetta kielenkärjelläni. Se oli karvasta, kuten olla pitikin (lähes kaikkien lääeaineiden kuvauksessa mainitaan karvaus). Varmistuakseni erän aitoudesta, nuuhkaisin sitä vielä ohjeiden mukaisesti. Aitoa oli!
Mielessäni mietin, että kaikkeen se Sherlock Holmeskin nenäänsä viitsi työntää! Pakinan aiheemme on tietysti lumi:
MATKAILU-, RAKENNUS- JA VUORIKIIPEILYHANKKEITA MARJATANKADULLA
Tänä talvena olosuhteet ovat suosineet minua. Kauan päässäni muhineet ideat ja haaveet ovat toteutumassa.
Projekteista suurin on yksityinen tiehankkeeni. Rakennan liittymää pihaltamme Kalevankadulle (100 metriä). Aloitin työt ennen joulua havaittuani olosuhteet suotuisiksi. Urakka on vaativa: pihamme on hieman notkelmassa. Piirustusteni mukaan tiepohjaa onkin korotettava noin kaksi metriä pihaa ylemmäs. Urakka on siis mittava ja sitä joudutaan tekemään haastavissa keliolosuhteissa. Olisin jo jättänyt moneen kertaan kesken, mutta eukko on jaksanut kannustaa minua.
Olen edennyt jo aidan yli kaupungin puolelle. Ennen juhannusta pitäisi olla valmista.
Tämän viikon liittymätyömaa on kuitenkin seissyt. Unelmani uhkaa sulaa käsiin. Satamalakko vaikuttaa kaikkeen. Ei vain käy satamaan! Materiaalipulan vuoksi olen ehkä pakotettu jättämään urakan kesken ja jatkamaan sitä vasta joulukuussa. Liittymän perustukset ovat jo joka tapauksessa kunnossa. Satoi tai paistoi, tieliittymä tulee!
***
Harrastuspuolella olen aloittanut valmistautumisen Mount Everestin valloitukseen. Aloitin sen jo viime kesänä: maalasin kattomme kahteen kertaan.
Aion kiivetä Everestille sen haasteellisimman rinteen, Itäisen Kuolemankielekkeen kautta. Nousu tulee olemaan vaativa jään muodostaman liukkauden ja laihan happipitoisuuden vuoksi. Sohvalla suorittamieni mielikuvaharjoitusten lisäksi olen myös simuloinut kiipeämistä: olen harjoitellut kolme kertaa kiipeämällä katollemme (eukon kehotuksesta).
Ennen ensimmäistä katolle kiipeämistäni tein kolmen tunnin lumityöt, purkasin saunan seinät (liitty matkailuprojektiini), lenkitin koiran Haminan kautta ja poltin kolme paksua Havannalaista.
Myös makuuhuoneeni olin muuntanut ”alppimajaksi” liimaamalla yöksi ovenraot eristysnauhalla umpeen. Ymmärtääkseni tämä täyttää jo kaikki vaativan harjoittelun kriteerit (vähähappinen ilmanala), sillä nukkuuhan eukko vieressäni. Niin, nukkuu se! - huolimatta viikon pituisesta korkeanpaikan leiristäni, jonka vietin Hovi-pubissa. Eukko kyllä suhtautui epäillen sen hyötyyn: hänen mielestään paikka ei ole tarpeeksi korkealla tasolla.
Olin viimeistellyt kuntopuoltani siis tinkimättömästi. Kuurin loppuhuipennuksena olin jo lähes ylikunnossa eli ”heikossa hapessa”. Tämä tilanne syntyi vahingossa, sillä vielä viimeisenä iltana olin juhlinut tukevasti päätöstäni lopettaa ryyppääminen.
Happitilanne vastasi siis vaatimuksia. Varusteet minulla olivatkin kunnossa ja arvokkuutensa puolesta huippuluokkaa (vähän käytetty lipputangon naru, jota oli käytetty viimeksi kieltolain päättymisen kunniaksi). Jäänaskaleista ei ollut apua: ne takertuivat vain kattolaudoitukseen kiinni.
Kahteen kertaan maalattu kattomme oli luultavasti jopa liukkaampi kuin maailman katto (siis Himalaja). Totesin sen hilatessani itseäni kerta toisensa perään savupiipun suojiin. Lepäsin siinä hetken, katselin taivasta ja mietin miten helppoa sinne onkaan päästä. Jo tässä vaatimattomassa testissäni olin lähes saavuttanut nuo korkeudet.
Mielissäni totesin, että simulaattorini toimi erinomaisesti. Sitä pitäisi vain hieman parannella ensi kesänä. Katto menisi kolmanteen maalaukseen ja syynä siihen on Siperian matkamme, josta vielä kertoisin:
***
Olemme innokkaita matkustamaan. Lähes kaikki maailman kolkat on jo nähty. Yksi vielä puuttui: nähdä Siperia ja kuolla!
Jo edellä mainittujen projektien takia matka jäisi haaveeksi. (On kolmaskin projekti, johon ajatuksen sain eukoltani. Hän nimittäin moitti minun kiroilevan projektieni parissa kuin mustalainen. Silloin minulla välähti: romaani!)
Sään kuitenkin kehittyessä suotuisaan suuntaan sain älynväläyksen: miksi matkustaa turhanpäiten? Samaan tunnelmaan pääsisi kyllä kotonakin! Lunta ja pakkasta tuntui riittävän. Meillähän itse asiassa oli jo Ryssän helvetti! Suolakurkkuja ja oheistarvikkeita saisi kaupasta. Sanonta ”p… haisee ja balalaikka soi” piti sekin meillä jo puoliksi paikkansa. Olisi ostettava vain CD-levy!
Entä majoitus, aito siperialainen asunto? Ryhdyin puuhaan välittömästi, ennen kuin pakkaset hellittäisivät. Purkasin seinät ristilaudoitusta myöten, samoin katon. Hommasimme lattialle kuivatusimurin, jonka ääni kuulosti erehdyttävästi lumimyräkän viimalta.
Viikon matkan sijasta päätimme jatkaa lomaamme toistaiseksi (jo neljäs viikko menossa).
Väitetään, että Siperia opettaa. En vain vielä tiedä, mitä.
Eukko on saanut tästä enemmän irti. Eräänä päivänä hän oli nähnyt muovikalvolla peitetystä akkunastamme lumimiehen! Minua harmitti, etten ollut silloin paikalla. Olin juuri silloin puuhailemassa tieliittymän parissa.
Eukkoni on jotenkin henkistynytkin. Hän kertoi eräänä iltana löytäneensä etsimänsä: kaiken lumen luojan.
Siperialainen hotelli
Aiheeseen liittyvän järkyttävän todisteaineiston (kolme valokuvaa) pääset katsomaan linkistä.
ARKISTO
|
